tehtävä 1: oma mukaelma Gustav Klimtin maalauksesta
Fritza Riedlerin muotokuva vuodelta 1906


tehtävä 2: harmaasävyversio edellisestä


tehtävä 3: oma versio maalauksesta

Olen kovasti helpottunut, sillä joulutehtävät ovat nyt minun osaltani valmiit.  Vaan olen niitä pakertanutkin.  Opin tosi paljon öljyvärien ja maalausnesteiden käyttäytymisestä, kun odottelin väliversioiden kuivumista.  Tammikuun kritiikki kertoo, tuleeko minusta koskaan öljyvärimaalaria.  Nyt olen optimistinen, sillä maalaaminen oli turhauttavaa (se kuivumisen odottelu) ja palkitsevaa (korjailumahdollisuus). 

Biltema myi edullisia ja tukevia maalaustelineitä hyvään hinta-laatusuhteeseen alle 40 euroa.  Käytin tänään Jussi asiantuntevalla opastuksella ja avustuksella runsaasti aikaa ja päänvaivaa, ennen kuin irto-osat löysivät paikkansa.  Kyllä minun nyt kelpaa, sillä maalaustelineitä on kaksi kappaletta.  Tosin kolmen maalauksen työstämiseen tarvittaisiin kolme...
Lena, öljyvärimaalarioppilas