mallikuva siniväriharjoituksiin


pe 9.3.2012
kritiikki ja väriharjoituksia


Olimme koko ryhmä vähän yllättyneitä, kun Eila-opettaja piti meille Maaritin sijasta kritiikin kotitehtävistä.  "Mikä aihe teillä olikaan?" hän kysyi heti kättelyssä.  Kun kerroimme tehtävänannon, hän vähät välitti siitä.  Tärkeimmät kriteerit arvioinnissa olivat sommittelu ja värinkäyttö yleisesti.  Abstrakteja töitä käänneltiin ja Eila arvioi, miten päin ne toimivat parhaiten.  Värien kylläisyysasteet olivat kompastuskivi niin minulle kuin muillekin.  Eila tutkaili valööriarvon tasaisuutta niissäkin töissä, joissa sitä ei pitänyt olla.  Meille jäi vähän sellainen olo, että kannattaa tehdä harmonisia kokonaisuuksia tehtävänannosta riippumatta.  Mikä ei tietenkään ole huono lähtökohta.

MInun kotitehtävistäni Eila piti, varsinkin Klee-tulkinnasta.  Kukka-aihe oli hänen mielestään liian kesy.  Sain kiitosta väriharmoniasta ja sommittelusta.  "Olette tasaisen hyvä ryhmä", Eila kiteytti lopuksi.

Maarit piti meille tietoiskumaisen luennon öljyvärien ominaisuuksista kritiikin jälkeen.  Iloisesti pyöristynyt Marina jatkoi ruokatunnin jälkeen.  Harjoittelimme sekoittamaan sinisävyjä sinkki- ja titaanivalkoisen sekä mustan kera.  Murretut värit syntyivät kylmistä ja lämpimistä sinisistä punaisen ja keltaisen myötävaikutuksella valkoisia ja mustaa unohtamatta.  Jokainen sai aikaan laajan väripaletin, jota hyödynsimme iltapäivän maalauksessa.
 


Espoonjoki eri valaistuksissa (photoshopin myötävaikutuksella)

Saimme Marinalta sähköpostissa alkuviikolla ohjeet käydä kuvaamassa digikameralla lumisia maisemia eri vuorokauden aikoina ja ottaa niistä printit.    Perjantain ja lauantain aiheena on maalata sinisävyinen ja luonnollisen sävyinen maisema.  Kotitehtäviksi saimme aiheeksi kaksi kollaasia kyseisistä printeistä.  Taideluokassa oli harras hiljaisuus, kun siveltimet suihkivat maisemakuvien tahtiin.  Tuntuu ylelliseltä, että meillä on koko lauantaipäivä aikaa jatkaa hyvin alkanutta maalaamista.


la 10.3.2012
maisemamaalauspäivä - teemana kylmät ja lämpimät värit


Jatkoimme koko pitkän päivän perjantaina aloitettua maisemakuvaa.  Tai itse asiassa tarkoitus oli tehdä kaksi työtä, mutta minä ehdin oikeasti maalata perusteellisesti vain yhden.  Toisesta tein vain luonnoksen.  


lumimaisemani öljyväriversiona

Ei uskoisi, miten kovan työn takana näinkin yksinkertainen maisema voi olla.   Katselussa Marina kiitti lämpimien ja kylmien värien sopusointua.  Huomenna jatkamme alastonmallin maalausta, nyt sekin öljyväreillä.  Kas siinäpä meille lisähaaste.
 


ensimmäinen mallimaalaus syntyi kahdessa ja puolessa tunnissa


su 10.3.2012
alastonmallipäivä


Sunnuntaipäivänä meillä oli kiire.  Irina pani meihin vauhtia, sillä päivän aiheena oli kaksi isoa (70 x 90 cm) maalausta alastonmallista.   Ensimmäinen asento oli seisova, toinen istuva.  Tauoilla joimme pannukaupalla kahvia ja hotkimme eväsleivät.  Iltapäivän kakkostehtävään ei ollut yhtään enempää aikaa, mutta nyt toisen asennon maalaaminen onnistui lähes rutiinilla.
 


istuva asento mallin selkäpuolelta oli mieluisa
 

Olin kovasti tyytyväinen, kun sain kerrankin maalata mallin peppupuolta.  Jalat tuottivat ensimmäisessä asennossa eniten tuskaa.  Irina kiitti, että edistyin huimasti.  Nyt mittasuhteet olivat kohdallaan ja toteutus luonnosmainen, mutta toimiva.  Pikaisen katselun jälkeen huokasimme helpotuksesta, että viikonlopun aherrus oli ohi.

Minulla ja kurssitoveri Marilla oli sunnuntaipäivän bonusohjelmaa vielä koulupäivän jälkeenkin.  Kävimme kulttuurikierroksella Taidemaalariliiton teosvälityksen näyttelyssä Kaapelitehtaalla.  Huomasimme iloksemme, että pidimme kutakuinkin samoista maalauksista.  Meitä puhuttelivat teknisen taidon lisäksi tunnelma ja erityisesti värien käyttö.  Sellaisia töitä oli yllättävän vähän.
Lena, öljyvärimaalarioppilas