sinisävyjä


punasävyjä


 
Väriharjoitukset ovat kovasti opettavaisia.  Luulin, että sinisävyt puhuttelevat minua enemmän kuin punaiset.  Lempivärini kun on puhdas violetti.  Vaan toisin kävi.  Sinisten kanssa takkuilin pitkään - yritin ehkä liikaa - ja sain aikaiseksi samean lopputuloksen.  Punaiset sen sijaan hehkuivat alusta asti.  Eikä hehku sammunut, vaikka maalasin ruudukon päälle puut.  Nyt kevyemmällä kädellä kuin ensiksi tekemässäni sinisessä versiossa.  Kollaasista tuli hyvin pelkistetty, sillä jätin lumikinokset selkeyden vuoksi pois.  Pelkistys -sana luki ohjeistuksessa, siksi tällainen ratkaisu.

Helpotus on suuri, kun kotitehtävät valmistuivat näinkin ajoissa.  Meillä on nimittäin pitkä tauko.  Huhtikuun lähiopetusjakso on vasta kolmen viikon kuluttua.  Nyt ehdin keskittyä pikku-Otson hoitamiseen ja pakkaamiseen.  Muuttomme Hämeenlinnaan lähestyy vauhdilla.  Olemme ehtineet tehdä siellä jo remonttia - kuten seinämaalausta - ja viedä pikkutavaraa pikkuauton kyydillä.  Koulutoverit kyselevät, miten matka Hämeentielle taittuu Hämeenlinnan suunnalta.  Arvelen, että tulen sieltä aivan yhtä nopeasti kuin täältä Espoon takamailta.  Uusi kotimme sijaitsee viiden minuutin kävelymatkan päässä rautatieasemalta.  Myös tuleva kurssipaikkani Verkatehdas on lähellä.  Pikkukaupungissa asumisen etu on lyhyet matkat minne tahansa. 
Lena, helpottunut kotitehtävien tekijä